30.4.2016 kohti Atlasvuoria

Eipä tarvinnut kukkoja kiekumaan Oulad Berhilin hotellilla, kun pihapiirin riikinkukot huutelivat meidät hereille. Lämmin aamu alkoi mukavasti heti hotellin puutarhasta löytyneellä eliksellä, iberiankultarinnalla. Paikalla olevan pesivä pari. Myös parvi pikkukiitäjiä lenteli vaaleakiitäjien seurassa hotellin pihapiirin yllä. Maasta löytyi lehtopöllön sulka, mutta itse lintua ei illalla eikä aamulla havaittu. Tästä oli mukava siirtyä kylän läpi vievän tien varteen aamupalalle kyläsirkun säestäessä taustalla.

Totuttuun marokkolaiseen tapaan kahvi oli jälleen erinomaista ja eliksen jälkeen se maistui vielä pikkaisen paremmalta. Kun oltiin ajettu lähtöpaikasta reilu 10 km lähes viivasuoraa tietä, oltiinkin jo atlasvuoriston juurella. Kyltti varoitti mutkista ja niitähän tästä eteenpäin riitti. Tizi'n'Test tien (R203) mutkitellessa hiljalleen ylöspäin maisemat sen kuin komistuivat hetki hetkeltä. Tietä ei ole suotta kehuttu yhdeksi Marokon hienoimmista maisemateistä.

Nousun alkupäässä havaittiin reissun ensimmäiset kalliopyyt ja afrikansinitiaiset, joiden ansiosta päästiin jälleen ruksimaan uusia eliksiä listaan. Jonkin matkan päästä kuultiin myös atlaksenkertun laulua. Lintu oli kuitenkin jyrkässä rinteessä tavoittamattomissa, joten ei voitu lähteä sitä etsimään näkyville. Tämä tavoitelaji piti olla sen verran yleinen, että tulisi vastaan varmasti myöhemminkin, kunhan vain sopivasta paikasta etsii. Muita mukavia lajeja tien varrella olivat mm. useampi arohiirihaukka ja käärmekotka, virtavästäräkki, kalliopääsky, ruostepyrstö, sinirastas ja päivän toinen iberiankultarinta.

Ruostepyrstö. Kuva: Ossi

Koiras virtavästäräkki.

Kalliopääskyt hakivat pesämateriaalia pienen puron varresta.

Arohiirihaukka. 

Hieman ennen Asnin kylää alkoi viimein näkyä oikeita vuoristolajeja. Noin 120 yksilön parvi alppinaakkoja kisaili jyrkkien rinteiden välissä. "Asni 9" kilometritolpan kohdalla oli tunnettu atlaskerttupaikka. Lähdimme etsimään lintua, jotta saisimme myös näköhavainnon aiemman äänihavainnon lisäksi. Pienen etsinnän jälkeen löytyikin kaksi laulavaa lintua. Lähempänä laulava lintu oli hankala kuvattava kähmyillessään havupuiden sisässä, mutta antoi kuitenkin ihastella itseään jonkun tovin. Kauempana laulavan perään emme viitsineet lähteä. Lisäksi paikalla havaittiin pari mehiläissyöjää ja kangaskiuru.

Atlaskerttua etsimään. Kuva: Ossi

Atlaskerttu on hieno lintu.

Asnin lähellä pysähdyttiin syömään lounasta tien varren pieneen ravintolaan, joka tarjosi Taginea. Hyvä kun ehti autosta ulos, kun oli ensimmäiset kauppiaat myymässä kristalleja sekä fossiileja. Kauppiaista pääsi kätevästi eroon, kun kieltäytyi noin kymmenen kertaa. Maukkaan ruoan päälle kun joi vielä minttuteet oli mukava jatkaa matkaa.

Pian asnin jälkeen langalla päivysti kaksi sininärheä. Viimeinkin, laji joka on onnistunut kiertämään minua vuosia. Ja on se vaan upea lintu! Paikalla havaittiin myös samoilla langoilla kolme käkeä ja myös ensimmäiset atlaksenvihertikat. Huutelevia lintuja kuultiin vielä lisäksi muutamia matkalla kohti Oukaimedenin hiihtokeskusta. Atlaksenvihertikka sai samalla kunnian olla minulle 500. WP:n alueella havaittu laji!

Sininärhi.

Atlaksenvihertikka. 500. WP-laji!

Matkalla kohti määränpäätä pysähdyttiin eräässä mäntymetsässä ja havaittiin mm. tulipäähippiäisiä, kulorastaita, kuusitiaisia ja pikkukäpylintu. Samalla atlasvuoriston korkeimpien huippujen lähestyessä alkoi keli pikkuhiljaa pilvistyä. Huiput peittyivät täysin pilvien taakse ja hieman huolestuneina seurasimme kun tie nousi yhä ylemmäs kohti pilviä. Lopulta saapuessamme Oukaimedenille oli näkyvyyttä enää noin 100 metriä. Kylällä pyöri parvi kalliovarpusia ja muutama mustaleppälintu.

Ensimmäiset tunnelmat Oukaimedenin maisemissa.

Valoisaa oli vielä jäljellä muutaman tunnin verran, joten päätimme varata majoituksen ja suunnata vielä lintuja etsimään. Ainoa auki oleva hotelli ei ollut kovin houkutteleva, koska hintaa majoituksella oli mielestämme aivan liikaa. Paikalliset huomasivat empimisemme ja pian löytyikin huomattavasti edullisempi tarjous. Lopulta löysimme itsemme majoittumasta paikallisten asunnossa, jonka saimme hyvin edullisesti aamupala mukaan luettuna. Samalla sai hieman taloudellisesti tuettua köyhiä paikallisia. Pilvet liikkuivat isoina lauttoina paljastaen välillä sinistä taivasta ja jylhien vuorten hallitsemaa maisemaa. Hieman parantuvassa kelissä ajoimme pientä tietä hiihtokeskukselta eteenpäin katseet tiukasti tienpenkoilla lintuja etsien.

Atlaksenkivitaskuja löytyi heti hiihtokeskuksen hissien ala-asemilta. Pienen matkaa eteenpäin ajettuamme tien varresta löytyi myös ruususiipitulkkuja. Pohjois-Afrikkalainen ruususiipitulkun alalaji alienus on ehkä tulevaisuudessa oma lajinsa. Israelissa nähtiin pari vuotta aiemmin se toinen alalaji. Myös atlaksenkivitasku on todennäköisesti lähitulevaisuudessa oma lajinsa, joten nyt voi vain odotella lajien splittausta ja tulevia nojatuolipinnoja. Tällä kertaa tulkkuja päästiin myös ihailemaan kunnolla, kun ne ruokailivat kaikessa rauhassa alle 10 metrin etäisyydellä.

Atlaksenkivitasku.

Ruususiipitulkku. Kuva: Ossi

Tulkkujen ja taskujen lisäksi hiihtokeskuksen ympäristössä havaittiin myös tunturikiurun ruskeaniskaisia atlas- alalajin edustajia. Vuorten välisiltä niityiltä yritettiin löytää myös kirvisiä, joita ei koko retken aikana oltu juurikaan havaittu. Niitä ei kuitenkaan löytynyt. Kivikosta lähti lentoon vain minervanpöllö. Yksinään hitaasti mutta määrätietoisesti vuorelta alas nilkuttava aasi säälitti. Marokossa, kuten monessa muussakin maassa, on tapana sitoa aasien etujalat lyhyellä köydenpätkällä yhteen, jotteivät eläimet pääse vaelatamaan liian kauas. Olisi ehkä pitänyt käydä katkaisemassa köysi niin olisi ainakin aasi saanut hyvän mielen. Omistajan mielipide olisi varmaan ollut toinen.

Kylään palattuamme juotiin vielä makeat iltaminttuteet. Aasikin oli päässyt kotipihaansa asti ja myös ilmaisi sen varsin kovaan ääneen huutaen. Suihkussa käynti kävi mielessä, mutta suihkutila näytti sen verran likaiselta, että olo oli varmasti puhtaampi ilman suihkua kuin mitä se suihkun jälkeen olisi ollut. Päivän aikana minulle tuli 7 uutta WP-pinnaa. Retkelle uusia lajeja havaittiin 29, joiden ansiosta retken kokonaislajimäärä nousi 153:een.

29.4.2016 Rannikolta kohti sisämaata

Toinen retkipäivä alkoi rennosti ja heräiltiin rauhassa auringon jo noustua. Kahdeksalta juotiin aamukahvit ulkona sepelleppälinnun hyppiessä lähipuun oksilla. Samalla oli mukava hieman muistella eilistä päivää ja poseerata kunnon lintumiestyyliin sormet elisten määrää näyttäen. Ja niitähän tuli niin paljon että jo toisen päivän aamuna näytti laskut menneen sekaisin.

Neljä pinnaa mieheen. Kuva: Ossi Nokelainen

Merellä lensi muutama suula ja kivikkotöyhtökiuru määritettiin kylän raitilta. Lyhyen siirtymän jälkeen oltiinkin jo Tamrissa, paikassa josta pitäisi löytää reissun harvinaisin laji, töyhtöiibis. Joidenkin lähteiden mukaan maailmassa on vain noin 500 luonnonvaraista töyhtöiibistä, eläintarhoissa niitä löytyy lisäksi vielä 1500 yksilöä. Kyseessä on siis maailmanlaajuisesti äärimmäisen uhanalainen laji. Onneksi viime vuosien pesinnät ovat kuitenkin onnistuneet hyvin Marokossa ja lajin kanta on pienessä kasvussa.

Tamrin suiston maisemaa. Kuva: Ossi

Suurin toivein lähdimme järjestelmällisesti etsimään lintuja rannikon kuivilta avoimilta paikoilta. Tiedossa oli että linnut ovat useimmin nähty vasta iltapäivän puolella, mutta koska edellisenä päivänä emme ehtineet tänne saakka, oli etsintä aloitettava aamulla. Ensimmäiset näkymät Tamrin pieneen suistoon toivat useamman retkelle uuden lajin. Rannalla havaittiin muutama ruostesorsa, räyskä ja kalasääski. Parin tunnin ajan haravoimme järjestelmällisesti sopivia alueita Tamrin ympäristössä. Kun sopivat alueet oli katsottu läpi päätimme palata takaisin Tamrin jokisuiston viereen hyvälle näköalapaikalle vain odottelemaan. Kauniissa maisemassa ja upeassa kelissä odottelua piristi vielä mustataskupoikue, joka kerjäsi emoiltaan ruokaa staijipaikkamme alapuolella. Myös jokunen välimerenlokki ja subpersonata -västäräkki havaittiin.

Staijausta Tamrin maisemissa.

Kello oli jo noin yksitoista, kun selasin kaukoputkella kauempana näkyviä avoimempia alueita. Yhtäkkiä vasemmalta näkökenttään lensi kolme tummaa suurehkoa lintua. Töyhtöiibiksiä!! Hetkeä myöhemmin kolme lintua ohitti meidät hienosti lähietäisyydeltä kaljut punaiset päät hehkuen auringossa. Viimeinkin oli iibiksetkin heränneet. Seurasimme kun linnut lensivät rannikon suuntaisesti etelää kohti ja lähdimme ajamaan niiden perässä Agadiria kohti. Kolmea lintua ei enää nähty, mutta vähän matkaa ajettuamme löytyi taivaalta kaartelemasta kaksi yksilöä lisää. Mieli korkealla suuntasimme tien varren ravintolaan kahveille. Olimme hieman hämmentyneitä, kun tarjoilija puhuikin joitain sanoja ja lyhyitä lauseita selvää suomea. Tajusimme olevamme jo Agadirin turistialueella, täältä oli päästävä äkkiä eteenpäin.

Lisää tapitusta Tamrissa. Kuva: Ossi

Aamu-uniset töyhtöiibikset.

Ajo Agadirin keskustan läpi sujui suhteellisen jouhevasti ja löysimme helposti Sous Massan kansallispuistoon heti keskustan eteläpuolelle. Täällä tavoitteena oli nähdä pikkutöyhtötiira, joita oli ilmoitettu muutama yksilö pari päivää takaperin. Tiiroja paikalta löytyikin heti. Suurin osa linnuista oli riuttatiiroja, mutta pian joukosta löytyi myös oranssinokkaisia pikkutöyhtötiiroja.

Kuvassa ainakin 5 lajia tiiroja.

Tiiroja alkoi valua samaan parveen jostain lisää ja tiiroja havaittiin täällä lopulta seitsemän lajia. Loppusummat: pikkutiira 12, hietatiira 10, mustatiira 6, kalatiira 8, lapintiira 2, riuttatiira 85 ja pikkutöyhtötiira 5. Kahlaajista havaittiin mm. tyllejä 50, tundrakurmitsoja 10.  Myös retken ensimmäinen ja ainoaksi jäänyt punajalkaviklo havaittiin. Vaalea välimerenhaukka teki myös ohilennon.

Sous Massa.

Sous Massassa päästiin kuvailtiin myös Pohjois-Afrikkalaisia mauretanica –alalajin harakoita. Oli hieman yllättävää, kuinka erinäköisiä ne olivat. Koko vaikutti selvästi kotimaista harakkaa pienemmältä. Lisäksi näillä oli kotimaisista harakoista poiketen silmän takana sininen paljas alue. Myös ääni on tutusta harakan äänestä poikkeava, eikä pyrstön pitkissä sulissa ole lainkaan tuttua metallista kiiltoa. Harakka oli kyllä kaunis lintu marokossakin.

Kajaaliharakka

Oli aika jättää rannikko taakse ja lähteä sisämaahan itää kohti. Taroudannt nimisessä kaupungissa tehtiin lyhyt pysähdys ja löydettiin suhteellisen helposti kaupungin muurissa pesiviä pikkukiitäjiä. Taivaalta löytyi myös muuttohaukka ja pari pikkukotkaa. Paikalliset houkuttelivat jäämään aukiolla illalla vietettävälle musiikkifestivaalille, mutta meillä oli ohjelmaa sen verran omasta takaa, ettei festareita edes harkittu. Vaikka paikallinen kaveri tulikin heti tarjoamaan huonetta veljensä omistamasta upeasta hotellista.

Agadirin katuja.

Pikkukiitäjästaijia Taroudanntissa.

Jonkin matkaa Taroudantin jälkeen pysähdyttiin erään hotellin takana etsimässä lintuja kuivan joenuoman eli wadin varresta. Pieni matka käveltiin, kun Pelle yllättäen huusi ”Kehrääjä!”. Komea ruosteniskakehrääjä lensi lähietäisyydeltä ohi ja sai peräänsä pari äkäistä bulbulia. Bulbulien hätistämänä kehrääjä lensi muutamaan otteeseen lyhyen matkan, jolloin ehdin siitä jonkun dokumenttiräpsynkin ottaa. Olipa yllättävää löytää laji keskellä helteistä päivää. Paikalla havaittiin myös pari ruostepyrstöä, minervanpöllö ja reissun ensimmäinen liitohaukka.

Matkalla kohti Oulad Berhil –nimistä kaupunkia tien yli lensi pensaslepinkäinen. Nopeasta pysähdyksestä ja huolimatta lintua ei enää löytynyt, eikä aidattu tihea pensaikko tien varressa mahdollistanut edes kunnon etsintää. Jouduimme jatkamaan matkaa, jotta ehtisimme perille vielä ennen pimeää. Kävimme varaamassa huoneen Riad Hida –nimisestä hotellista ja suuntasimme vielä auringon jo laskiessa Oued Massan yli kilometrin levyiseen ja useita kilometrejä pitkään kuivaan joenuomaan.

Aurinko alkoi jo laskea kaukana häämöttävien Atlasvuorten taakse, kun vielä etsimme oikeita tieuria, jotka veisivät meidät aavikkokehrääjän pesimäalueella. Muutaman pienen harhalenkin jälkeen löysimme kuitenkin perille hiekka-kivikko aavikkoa muistuttavaan joenuomaan, jonka keskelle parkkeeraamme auton. Navakka tuuli häiritsi pahasti kuuntelemista ja hieman epätoivoisina päätimme kuitenkin yrittää vähän kävellä alueella.  Jos kävisi tuuri ja onnistuisimme kuitenkin havaitsemaan maagisen aavikkokehrääjän, vaikka olosuhteet eivät hyvää luvanneet.

Lähdössä aavikkokehrääjää komppaamaan.

Kävelemme pienillä välimatkoilla kuivaa joenuomaa. Ehdimme kävellä ehkä vain muutaman sata metriä kun Ossi huutaa: ”Kehrääjä!”. Aavikkokehrääjä lähti lentoon pienen pensaan takaa Ossin valitsemalta reitiltä ja lensi aivan Ossin ja Pellen edestä. Minä hieman sivummalta en ehtinyt nopeassa tilanteessa ja jo hämärtyneessä illassa lintua havaita. Onneksi Pelle kuitenkin näki paikan, johon kehrääjä laskeutui. Pienen hetken kuluttua kehrääjä lensi uudestaan näin minäkin linnun hienosti kiikarilla. Epäuskoisen onnellisina suuntasimme autolle, jonka luota ei edes kauas keritty. Käsittämättömän huikea loppuhuipennus hienolle lintupäivälle. Päivän päätteeksi käytiin vielä illallisella kylänraitilla ja suunnattiin nukkumaan riikinkukkojen huudellessa hotellin puutarhassa.

Päivän aikana havaittiin yhteensä 93 lajia, joista viisi oli itselle uusia WP-pinnoja. Retken kokonaislajimäärä toisen päivän jälkeen oli 124.

28.4.2016 Ensimmäinen retkipäivä marokossa

Viiden jälkeen aamuyöllä saavuttiin ennalta pohjustettuun paikkaan El Jadidan eteläpuolella, ajettiin sivuun asfalttitieltä ja parkkeerattiin pienen hiekkatien laitaan. Reilu tunti yritettiin nukkua autossa vaihtelevalla menestyksellä. Minulla nukkuminen jäi todella lyhyisiin torkahduksiin, mutta aamun valjetessa ja kyläbulbulien aloittaessa laulunsa ei väsymyksestä ollut enää tietoakaan. Reissun ensimmäinen kaikille uusi laji oli siis jo havaittu. Tästä oli hyvä suunnata etsimään ensimmäistä vaikeampaa tavoitelajia eli viiriäispyyjuoksijaa.

Reissun ensimmäiset lajit kiikarissa. Kuva: Ossi Nokelainen

Viiriäispyyjuoksijan pesimämaisemaa.

Kävelimme hiljakseen peltoja reunustavia polkuja yrittäen kuulla vaimeaa ehkä vain muutamia kymmeniä metrejä kantavaa ääntä. Mustakottaraisia, turturikyyhkyjä, heinäkerttuja ja hemppoja oli joka puolella. Samalla havaittiin mm. minervanpöllö, pääskykahlaajia ja lapinkirvinen. Hajaannuimme hieman eri puolille, eikä aikaakaan kun Pelle löysi huutelevan linnun. Pian oli porukka kasassa viljapellon laidassa ja pian viiriäispyyjuoksijan mystinen puhallus kuului aivan lähietäisyydeltä. Mahtava alku retkelle. Videopätkästä saa ehkäpä aistittua pienen palan maagisesta tunnelmasta. Äänet kun laittaa tarpeeksi kovalle, niin sieltä se viiriäispyyjuoksijankin puhallus kuuluu taustalta.

Aamun valjettua alkoi näkyä myös paikallisia, jotka siirtyivät kotoaan töihinsä. Suosituin kulkuväline oli aasi, jolla monet ratsastivat matkalla peltotöihin. Täällä seudulla liikenne oli kuitenkin vähäistä ja vaikutti siltä, ettei monikaan paikallisista kiinnittänyt edes huomiota meihin.

Jonkin aikaa erikoista puhaltavaa ääntä kuunneltuamme siirryimme Sous Massan suola-altaille, jotka olivat täynnä lintuelämää. Altailla pesi mm. satakunta pääskykahlaajaa. Myös muuttomatkalla lepäileviä kahlaajia löydettiin altailta varsin mukavasti. Kiinnostavimpia havaintoja paikalla olivat mm. 40 isosirriä, 50 tylliä, 12 karikukkoa, 150 suosirriä ja parikymmentä pikkutiiraa. Rantavedessä kellunut aasinraato loi ilmoille vielä mojovan tuoksun hyvän lintupaikan merkiksi.

Rannikolla matkamme varrella oli useita Sous Massan kaltaisia suola-altaita ja kosteikkoja. Poikkesimme muutamalla havaiten mm. ensimmäiset 6 marmorisorsaa, 400 flamingoa, 200 tundrakurmitsaa, pari punakuiria ja välimerenlokkeja. Viimein joskus puolenpäivän aikoihin saavuimme Oualidiaan, jossa söimme maittavan lounaan. Kaupungissa havaittiin myös reissun ensimmäiset kyläsirkut sekä ruskosotkat, myös käärmekotka nähtiin.

Suola-altailla. Kuva: Ossi.

Oualidiasta suunnattiin sisämaahan kohti Zemamran järviä. Vähän matkaa ajettuamme, huomasimme kuivalla tasangolla pienen näköisiä kiuruja. Auton pysähdyttyä totesimme niiden olevan pikkukiuruja. Lintuja oli paikalla ainakin neljä yksilöä. Viimeinkin onnistuin näkemään tämän mukavan lajin. Pikkukiuru on onnistunut välttelemään minua huolimatta siitä että on monesti tullut vierailtua paikoissa, joissa se olisi ollut mahdollista nähdä.

Pikkukiuru

Ensimmäistä Zemamran järvistä emme löytäneet ollenkaan. Järvi lienee kuivatettu pelloksi. Toinen järvi sen sijaan löytyi täsmälleen sieltä mistä pitikin. Paikalla oli myös jonkin verran lintujakin. Retken ensimmäinen kruununokikana ui useamman sadan tavallisen nokikanan joukossa. 54 kapustahaikaraa laskeutui järvelle ruokailemaan. Kapustahaikaran ruokailu oli jälleen kerran hauskaa seurattavaa. Tyypilliseen tapaansa se heiluttaa päätä puolelta toiselle nokka vedessä aukinaisena. Pienen kalan tai jonkun muun ruoaksi kelpaavan osuessa väliin, napsauttaa lintu nokkansa kiinni ja suupala on nalkissa. Suosirriejä ja suokukkoja oli paikalla 100 kumpaakin, kuovisirrejä 70, tyllejä 150 ja pitkäjalkojakin 70. Hetki ihailtiin myös koiras niittysuohaukan saalistelua pelloilla.

Zemamrasta jatkettiin yhtä kyytiä hieman isompaa tietä pitkin etelään aina Essauoiraan saakka. Matkalla havaittiin reissun ensimmäinen sepelleppälintu, ensimmäiset afrikkalaista alalajia edustavat peipot, sekä retken ainoaksi jäänyt arokiuru. Essauoiraan saavuimme iltapäivän ollessa jo pitkällä. Mereltä puhalsi navakka tuuli ja jouduimme hakemaan katselusuojaa vanhoista sulttaanin palatsin raunioista. Essauoiran kaupungin edustalla olevalla Mogadorin saarella pesii satoja pareja välimerenhaukkoja. Näimme muutaman yksilön lähietäisyydeltä mantereen puolella. Kaukoputkella saaren yllä havaittiin useampia välimerenhaukkoja lisää. Myös subpersonata –alalajin västäräkki havaittiin sillalta. Joidenkin lähteiden mukaan se saattaisi olla jopa oma lajinsa joskus tulevaisuudessa.

Havainnointia tuulensuojasta.

Tällä pysähdyksellä ei havaittu yhtään pikkutörmäpääskyä, joita olisi tällä paikalla pitänyt näkyä. Siirryimme kovassa tuulessa jokivartta pari kilometriä ylöspäin seuraavalle sillalle. Haaveet pikkutörmäpääskyn näkemisestä oli melkein jo kuopattu, kun kävelimme pienen matkan tieltä joen rantaan. Ei kuitenkaan mennyt kauaakaan, kun löysimme yhteensä neljä pikkutörmäpääskyä. Olipa helpotus, että ne löytyivät. Laji pesii hyvin aikaisin keväällä, eikä niiden löytäminen ole tähän aikaan vuodesta enää ihan niin helppoa. Hyvillä mielin jatkoimme matkaa auringon alkaessa lähestyä horisonttia.

Majapaikka löydettiin illan jo pimennyttyä läheltä Tamria, Imsouanen kylästä. Suihkun jälkeen unta ei tarvinnut kauaa odotella. Pitkä ja hieno ensimmäinen retkipäivä on takana. Lisäksi on nähty jo muutama etukäteen vaikeaksi ennakoitu laji. Ensimmäisenä päivänä havaittiin yhteensä 94 lajia, joista viisi oli minulle uusia. Tästä oli mukava jatkaa retkeä eteenpäin.